lauantai 19. huhtikuuta 2014

Kynsilakkakukkaset

Sinä, kuka omistat ohutta rautalankaa ja kynsilakkaa, try this now! Ihan älyhelppoja tehdä ja jotenkin niin sieviä... Rautalangasta vaan väännetään kukka ja sitten kynsilakalla värjätään terälehdet. Huom, tosin, lehtien pitää olla pienehköt tai sitten pitkulaiset, jotta kynsilakka pääsee siihen tuollaiseksi "kalvoksi". Periaatehan on, että kynsilakka muodostaa kuplamaisen kalvon tuohon terälehden sisustaan, johon se sitten kuivuu kauniisti ja läpikuultavaksi. Ja mikä parasta, tähän voi käyttää niitä einiinmieluisia-kynsilakkoja tai niitä eitääkuivuikinä+ähnytsemeniruttuunkokolakattukynsi-kynsilakkoja! Jee!

torstai 17. huhtikuuta 2014

Ketjumainen huiviteline DIY

Näitä Molla Millsin Virkkuri-kirjasta löytyviä erilaisiajamoisia ketjuja näkyilee blogimaailmassa jo aika tiuhaan. Minäkin sain äipältäni tuon kirjan joululahjaksi ja sieltä on sitten tullut tehtyä sitä sun tätä, mutta myös sitä ketjua. Tein aluksi kuteenpätkistä (pätkien päät helppo piilottaa renkaiden sisälle!) isohkoja renkaita liittäen ne samalla ketjuksi, kunnes kyllästyin, eikä ketjusta tullut kovinkaan pitkä. Äly ja väläysHUIVITELINE! Jokaisen sottaisen tyttären vanhempien lempikeksintö! Mullakun on tapana heitellä huiveja sun muuta kiireessä sinne sun tänne... Tästä on helppo vetästä huivi kaulaan tai tunkea roikkumaan. Hiphei, tuplavoitto!

tiistai 15. huhtikuuta 2014

11-asian haaste!

Sain Maijalinnealta tämän haasteen, Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan blogeja, joilla on alle 200 lukijaa. Tottakai otin haasteen vastaan ja haaste on seuraavanlainen:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetuille.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista. 



11 asiaa minusta lyhyesti: 
1. Tylsistyn helposti, ja tämän takia minulla on aina monta projektia kesken yhtäaikaa.
2. Pidän kirpputoreista vaikka aina ei löytyisikään mitään. :-)
3. En kestä kuumuutta ja tämän takia kesä _ei_ ole lempivuodenaikani.
4. Pupillini ovat erikokoiset. (๏_•) 
5. Pelkään pimeää ja tämän takia esim. vessassa on aina pakko olla valot!!
6. Rakastan villasukkia ja jalankokoni on 37.
7. Uudenvuodenlupaukseni 2014 on lopettaa sormien pureskelu ja näprääminen.
8. Mulla on _aina_ kirkkaanpunaista kynsilakkaa mun varpaankynsissä.
9. Oon harrastanut kuvataide- ja käsityökoulua 4-vuotiaasta.
10. Avaan banaanin aina sieltä päästä, enkä varresta. (oikea tapa ;-))
11. En ole ikinä ollut lentokoneessa.


Ja vastaukset haasteen 11 kysymykseen:
1. Lempiruokasi? 
- Sushi. Pidän paljon myös keitoista, mozzarellatikuista ja salaateista.
2. Mikä asia sai sinut viimeksi ilahtumaan?
- Varmaankin se kun huomasin leskenlehtiä tiensivussa. :-)
3. Mikä on vuodenaika on mieluisin ja miksi?
- Talvi, koska silloin ei ole niin jumalattoman kuuma kuin kesällä. Ja pidän lumesta!
4. Mielimusiikkisi?
- Kuuntelen vähän sitä sun tätä, mutta mm. Lana Del Reytä kuuntelen paljon.
5. Miten vietät kesälomasi? 
- Ens kesä menee näillä näkymin lähinnä töissä! Mutta muuten laiskotellen vaan. :-)
6. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
- Uusimman Hobitin.
7. Miten kierrätät itsellesi tarpeetomaksi käyneet tavarat? 
- Kirpparilla yritän myydä, siinäpä se.
8. Kerro paras uusiokäyttövinkkisi? 
- Enmie parhaasta tiedä mutta itse niitä tölkkiklipsuja tässä keräillyt. Jos niistä jotain kivaa tekis. :-) Ja jostakin blogista luin että tyhjiä videokoteloita voisi käyttää pienien lankakerien yms. säilytykseen!
9. Hassunkurisin juttu, mikä sinulle on tapahtunut? 
- Tähän on pakko sanoa että entiedä. :-D Ei oikein ole tapahtunut mitään hassua.
10. Mikä on lempiharrastuksesi? 
- Varmaankin virkkaaminen. Ja nukkuminen sekä syöminen.
11. Mikä sai sinut perustamaan blogin? 
- Halusin oman blogin käsityöjutuilleni, joten tässäpä tämä!


Kysymykset haastamilleni blogeille:
1. Mikä saa sinut onnelliseksi?
2. Paras tapa viettää sunnuntaipäivä?
3. Lemppari syömiset elokuvaillalle?
4. Pistätkö vessan oven lukkoon vaikka ketään ei olisi kotona?
5. Paras kirja minkä olet lukenut? Miksi?
6. Asia, jota ilman et voi elää?
7. Paras muisto vuodelta 2013?
8. Lempikauppa/paikka shoppailuun?
9. Jos saisit 200e juuri nyt, mihin käyttäisit sen?
10. Jos voisit olla jokin elokuva-/sarjakuva-/animaatiohahmo, mikä olisit?
11. Mitä toivot kesältä 2014? :-)



 Haastan nämä blogit!;  Millivilleneuloja, Tarinan tupa, Sisko sählää, Vinksallaan, Pipon ytimestä, Iloinen vyyhti, maman maailma, Let's make this a good day, Kudonnasta kortteihin, Pellavasydän, ja Virkkauksen viemää

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Projekti sytykkeet

Joo, eli käpysytykkeet ja ns. ruususytykkeet. Ensikertalaisen kokeiluiksi ihan hienoja, mut muuten näistä ei kyllä tullut mitään järin kauniita teoksia. :-D Parhaiten onnistuneita voisi _ehkä_ harkita lahjaksi tai enemmänkin lahjan osaksi, mutta muuten taitaa kyllä omaan käyttöön joutua. Noh, eipähän tarvitse omilla nuotiohetkillä kärvistellä sytytyksen kanssa. Ps. Osuipa karmeat kynnet, pahoittelen ja häpeän.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Projekti isoäidinneliöt

Pakkohan näitäkin oli kokeilla, perinteisiä isoäidinneliöitä siis. Taas tälläinen "virkkauksen klassikko", mutta näihin ainakin löytyy selkeät ohjeet! Kokeilukappaleena tuollainen 2x2.. :-D Nytkun on flow päällä näiden neliöiden kanssa niin vois mietiskellä jotain isompaa rojektia. Yksi mikä mua kiinnostais paljonkin on tällaiset tossut (<click!), ovat sen verran söpöt ja käytännöllisetkin... Mutta niistä sitten lisää kun saan noiden merkeissä koukun ja lankaa käteen! ;-)

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Virkatut tossut mammalle

Virkkasin söpsöset punatossut, en kyllä minkään ohjeen mukaan tehnyt. Näin jossakin inspiraationlähteen ja sitte aloin vaa ympyrään pylväitä virkkaamaan kunnes tossun kärki oli valmis, ja sitten vaan puoliympyrää niin kauan kun on oikean kokoinen tossukka. Kun kärjen lopetin niin pylväitä taisi olla vähän alle 50...
...ja näistä tulikin mulle vähän liian löysät, ja kärjestäkin tuli liian iso niin tein tuollaisen "hienon" kärkikavennuksen. Näistä tuli mun äidille jalanlämmittimet (kokoa 40 tms), mutta harkitsen tekeväni toiset itselleni, ilman kärkikavennustsydeemejä sun muita. Mutta söpön näkösethän nämä tälläiset on, ja tykkään kuinka nää pystyy tekemään yhtenä kappaleena! Lanka oli muuten Seitsemän veljestä, joka taitaakin olla lempparilankaa tällä hetkellä...sopivan paksua eikä liian hapsuista -> helppoa virkattavaa. :-)

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Jokablogin kudekori

Onkohan se jokaisen virkkuublogin joku juttu että täytyy olla ainakin yks kudekori tehtynä? Muiden blogeja selaillessa tullut ainakin tällainen tuntuma, joten täytyyhän sitä päästä porukkaan mukaan!
Korin tein tämän ohjeen mukaan, ja oiskohan tuohon vierähtänyt tunti tai vähän päälle. Vitsit ku tykkään kuteilla virkkuusta, niin nopeeta ja palkitsevaa hommaa!
Tällänen siitä korista siis tuli, ja löysivät keskeneräiset sukatkin paikkansa sieltä... Kude mitä käytin on Heimummunvintilläonvanhojakuteita-kude, ja enpä tiedä saako tätä muualta kun minun mummuni vintiltä! Mutta tuollaista pirteänväristä ja joustavaa kudetta, tuli oikein mukiinmenevä kori. :-)